Espoo Kaisankoti 19.05.2013

Stoori Ikosen sukutapaamisessa

 

Ryhmällämme oli mainio tilaisuus tuoda näyttämölle suvun tarinoita.  Koolla oli runsas kolmekymmentä suvun jäsentä “vauvasta vaariin”, tai itäsuomalaisittain paremminkin ukkiin.

Sukupolvien ketju oli meidänkin lähtöteemamme, varsinkin kun vauva-asiat olivat esiintyjäryhmässäkin ajankohtaisia.

SNC13078

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näyttelijät Jouko, Päivi, Ritva ja Katri alkutunnelmien liikkuvana patsaana. Muusikko Carola tulee mukaan huippukohdassa. Ohjaaja Risto seuraa tilannetta silmä tarkkana.

Tarinateatteri otettiin hyvin vastaan.  Se toi ryhtiä tapaamiselle, kun kaikki saattoivat samanaikaisesti kuunnella ja katsella yhteistä asiaa. Tarinat olivat vanhoilta ajoilta ja näyttelijämme riemukkaalla tavalla ne tulkitsivat.  Muistot olivat monille vanhemmasta sukupolvesta yhteisiä ja nuoremmatkin olivat niistä varmasti kuulleet tai ainakin nyt saivat kuulla. Tätä oli toivottukin ja pääsipä “viisas olento” pohtimaan kysymystä, että millaista se elämä entisinä aikoina oikein oli.

SNC13088

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Marja, o.s. Ikonen kertojan tuolissa ja tarinan nimi on “Juhannus Rantalassa”

Tarinateatterista tuli kiitosta vielä tapaamisen jälkeenkin.  Tuli todennetuksi, että se toimii mainiosti sukutapaamisen yhteydessä.

SNC13090

Valmiina loppukumarrukseen.

 

Nastola 05.05.2013

 

Kypsyttääkö elämä murrosikäisesi kanssa?

 

Kyllä! Näin vastaa moni vanhempi. Murrosikäinen nuoremme on meille rakas.

Mutta välillä elämä hänen kanssaan ottaa voimille. Tuntuuko tutulta: huone on

kaaoksessa, likaiset vaatteet mytyssä, kuppeja, lautasia, tyhjiä sipsipusseja,

karkkipapereita, kokistölkkejä, sänky petaamatta. Kun nuori herää nuhruisten

pussilakanoidensa keskeltä, hän on haluton osallistumaan perheen yhteiseen

tekemiseen. Hiljaisen nuoremme kohdalla mietimme, miten rohkaista toisten

joukkoon. Syntyy ristiriitatilanteita.

Miten säilyttää itse aikuisuus, kun nuori ärsyttää käytöksellään? Miten

ristiriitatilanteista eteenpäin rakentavalla tavalla? Miten vanhempina

osaisimme elää murkkumme kanssa ja ohjata häntä oikeaan suuntaan? Mistä

löydän voimia vanhemman tehtävään kaikkien elämäni paineiden keskellä?

Näitä ja vanhempien esiin tuomia kysymyksiä pohdimme Nastolan seurakuntatalossa sunnuntaina 5.5. klo 13.  Päätämme kahvitarjoiluun klo 14.30. Jotta tilaisuus ei olisi kuivaa luennointia, mukanamme on kasvatus-,opetus- ja hoitoalan ammattilaisten tarinateatteriryhmä Stoori.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki murrosikäisten vanhemmat. Erityisesti

kutsumme mukaan tämän vuoden rippikoululaisten vanhempia. Mukana myös

nuorisopastori Juha Sahamies.

 

Yllä olevaan kutsuun vastasi runsas kolmekymmentä vanhempaa saapumalla paikalle.  Tarinat käsittelivät hyvin konkreettisia tilanteita nuorten kanssa kotiintuloajoista koulunkäynnin ongelmiin.  Palaute ryhmällemme oli myönteistä.

050513 057

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa Stoorin ryhmä valmiina esitykseen: Katri, Jouko, Risto, Liisa, Päivi ja Eva, joka toimi ohjaajana.

050513 049

 

 

Näyttelijäryhmä virittäytymässä.

 

 

 

 

 

 

Kuvat otti esityksessä vierailevana muusikkona toiminut Sirkku Lindstam.

Lumikengillä tunturiin

Tänä talvena olen löytänyt uuden mainion tavan liikkua talvisessa tunturissa lumikengillä.  Ei ole sidottu latuverkostoon, mikä Pyhällä kylläkin on erinomaisesti hoidettu.  Mies haluaa kulkea omia polkujaan!  Se onnistuu lumikenkiä käyttäen talvella vielä paremmin kuin patikalla kesäaikaan.  Laajat tunturialueet kun ovat rakan peittämät ja siihen louhikkoon on paha mennä kävelemään.

Ensin tein lyhyehköjä harjoituskenkkejä lähiympäristössä.  Kiirastorstaina, kun sää oli parhaimmillaan, tein ensimmäisen tunturiretken. 

SNC12812

 

 

 

Kiipesin Kultakeron jyrkkää metsäistä kaakkoisrinnettä ylös.

 

 

 

 

 

SNC12820

 

Puurajan yläpuolella oli hyvä hengähtää, nauttia huikeista näkymistä, kirkkaasta auringonpaisteesta ja tuulettomasta kevätilmasta.

 

 

 

SNC12822

 

Vielä ylempänä, Isokurun reunalta näkyy toisella puolella Ukonhattu. Kuvassa näkyvä rinne näyttää loivemmalta kuin äsken kapuamani Kultakeron rinne.  Sen haluan huomenna kiivetä!

 

 

SNC12827

 

Isokuru, Ukonhattu, Noitatunturi…

Taustalla häämöttää Luostolle ulottuva tunturijono.

 

 

 

 

SNC12829

Täällä ylhäälläkin, leppeässä auringonpaisteessa tarkenee pitää evästauon.

 

Taustalla näkyy Pyhäjärvi.

 

 

 

SNC12834

 

Kultakeron loivaa ja kumpuilevaa lounaisrinnettä oli kiva laskeutua takaisin alempiin maisemiin iltapäivän loisteessa.

Aurinko jaksoi paistaa täysillä koko päivän.

 

 

Tämä oli kiireetön nautinnollinen päivä tunturissa.  Ponnistelu ja rauhallinen kävely vuorottelivat sopivasti ja sää salli myös istuskelun ja maisemien ihailun kaikessa rauhassa.  Untuvainen taukotakki oli toki paikallaan. 

Sitten Puolukassa vain sauna lämpiämään ja virittäytymään huomisen haasteeseen.  Se on pitkäperjantaille jollain tavoin sopiva kohde Noitatunturi.

 SNC12845

No niin!  Nyt katselenkin eilen kulkemaani Kultakeron huippua Isokurun toiselta puolelta Ukonhatulta.  Nousu tänne oli kyllä ponnistus, mutta todella jonkin verran helpompi kuin eilinen.  Seurailin vapaalaskijoiden nousulatuja, kun he nousukarvoillaan olivat mutkitellen nousseet tunturiin.  Lumikengillä pääsee kyllä tehokkaammin nousemaan suoraan ylös.  Vinottain rinteessä kulkeminen onkin vähän hankalaa.

SNC12852

 

Ukonhatun huipulla – täältä näyttäisi olevan selvä reitti suoraan taustalla näkyvän Noitatuntunturin huipulle.

 

 

 

 

SNC12854

Enpä muistanut tunturinlakihuumassani, että on myös Pikkukuru Ukonhatun ja Noitatunturin välissä.  Eikä se edes ole mikään pieni rotko, vaan ylitsepääsemätön este.  Tässä vaiheessa tuli jo mieleen, että pitääköhän jättää Noitatunturi toiseen kertaan.

No, päivä on vasta puolessa ja tähyilin reittimahdollisuuksia. Ei se kurun kiertäminen loppujen lopuksi kovin iso keikaus olisikaan.  Siellä Pikkukurun alkupäässä, missä kartan mukaan on kesäaikaan pieniä lampareita, oli hyvä vähän tankata ja valmistautua nousuun. 

Harjannetta pitkin Karhunjuomalammelta päin oli kiipeämässä porukkaa laskettelusuksien kanssa. Jollain oli lumilauta selässä.  Lähdin kuitenkin nousemaan omaa reittiäni. Jyrkimmän osuuden jälkeen huomasin ihmeekseni, että sain seuraa kolmesta murtsikkasuksilla kiipeävästä uskalikosta. He tosin menivät siksakkia, kun minä painelin suoraan rinnettä ylös.

SNC12870

 

Noitatunturin huipulla kokoontuu kolmenlaista kulkijaa, vapaalaskijat valmistautumassa laskuihinsa, tavallisilla suksilla kiivenneet samoin, mutta loivemmassa kulmassa – ja sitten tämä lumikenkäilijä, jolla vauhti alamäessäkään ei kiihdy liian kovaksi.

Aurinko paistaa tänäänkin siniseltä taivaalta, mutta huipulla tuulee. Lämpötakki on hyvään tarpeeseen ja se saa olla päällä myös laskeutumisen aikana.  Lähden alas kohti Kuorinkikurua, jonka reunaa seuraten pääsen Karhunjuomalammelle.  Viime kesänä seurailin kurun toisella puolella olevaa harjannetta ja ihailin tällä puolella olevaa sileää kalliojyrkännettä.  Paras pysytellä turvallisen matkan päässä reunalta!

SNC12883

Nyt olen jo kohta Karhunjuomalammella ja maasto on muuttunut lempeämmäksi ja metsäiseksi. Silti ollaan vielä varsin korkealla ja maisema taustalla levittäytyy avarana.

 

 

 

Karhunjuomalammen tulistelupaikat ovat vilkkaassa käytössä.  Täällä kohtaavat vapaalaskettelijat ja murtsikkakansa.  Näiden lumikenkäretkien myötä konkretisoitui se tieto, että Pyhätunturit ovat vapaalaskettelijoiden suosikkiseutua.  Kaikilla tunturinrinteillä on laskettelun jälkiä ja puiden välistä voi yht´äkkiä ilmestyä suksilla kurvailija.  Ymmärrän, että se on koukuttava laji!

Viimeinen etappi moottorikelkalla tehtyä kovaa uraa pitkin on lumikengillä vähän yksitoikkoinen, mutta en enää viitsi tehdä omia reittejä metsään, kuten eilen. Nousut kun alkavat jo vähän tuntua jaloissa.  Tekee mieli taas saunaan!

 

 

Pieksämäki 12.01.2013

Tarinoita Pieksusta

SNC12685

heisulivei

Tarinateatteri Stoori suoritti intensiivisen offensiivin
Pieksämäelle viikonlopun aikana. Paikalla olivat joukoistamme marjaana, carola, risto, seija, jouko ja helena. Offensiiviin liiittyvien työnjaollisten keskusteluiden jälkeen seija oli muusikko, marjaana, carola, helena ja risto olivat näyttelijöitä ja jouko toimi ohjaajana. Perjantai-ilta meni näiden työnjaollisten neuvotteluiden piirissä pitkällä lauantaihin saakka. siinä yhteydessä harjoitimme myös viinien juontia sekä hyvin ruokalajien syöntiä.
Illan emäntä marjaana oli loihtinut värikästä kalakeittoa.
SNC12683
Lauantaiaamuna siirryimme hyvin nukutun yön jälkeen päivällisteatterin tiloihin, jossa loimme tilasta meidän näköisen ja meille sopivan. Pilarisaha olisi ollut tarpeen, koska keskellä oli suhteellisen paksu pilari, jonka olisimme haluneet katkaista ja siirtää pois. No, pienen keskustelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että se ei kuitenkaan häirtirse niin paljon, että se
pitäisi siitä ottaa pois. Aamupäivän harjoituksissa huomasimme, että käytettävissämme oleva tila on luultavasti kaikista pienen, jossa olemme esiintyneet, joten jokaiselle esineelle tuli löytää hyvä ja sopiva paikka. Lähes tieteellisen tarkan työn jälkeen saimme tilasta haluamme muotoisen ja laatuisen.
SNC12688

SNC12690

 

 

Ohjaaja Jouko ja  näyttelijät Marjaana, Helena ja Carola ottavat tilaa haltuunsa.

 

 

 

 

Muusikko Seija virittelee ukulelen.

 

 

 

 

Erityisen tarkan ja kiihkeän harjoitustuokion jälkeen pidimme
ruokailutauon ja kävimme paikallisestta oliivissa syömässä itämaisperustaisia ruokalajeja. Samalla reissullla kävimme myös ostamassa imurin, joka päätettiin olevan meidän korvaus tilan käyttämisestä. Kävimme myös tekemässä kimppaloton,
jonka tarkoituksena oli saada pois päivävjärjestyksestä tarinateatteri stooria aina silloin tällöin vaivaava likviteettiongelma. No, veikkausvaroilla tuetaan
erilaisia hyviä asioita.

Illan esitykseen tuli yleisöä 16 henkilöä, se ei
ole paljon, mutta näistä kuudestatoista henkilöstä 13 oli elämänsä ensimmäisen kerran tarinateatteriesityksessä, joten siellä oli paljon uutta verta ja uusia tuttavuuksia.

SNC12695

 

 

 

Aloitus: “Voi herranpieksut, nyt se alkaa!”

 

 

SNC12696 SNC12697  SNC12705 SNC12709 SNC12715 SNC12718 SNC12727

 

 

 

Jouko kyselee yleisöltä alkutunnelmia..

 

 

 

 

 

.. ja näyttelijät esittävät liikkuvana patsaana kihelmöivän jännityksen.

 

 

 

 

Risto on iso ruma kuha, joka tarttui jo melkein heti rannassa koukkuun.

 

 

 

 

 

Carola joutui poliisipartion pysäyttämäksi.

 

 

 

 

 

Helena rikkiräjähtäneenä autonkumina.

 

 

 

 

 

Marjaanalla on lemmenkohtaus meineillään.

 

 

 

 

Loppukumarrukset.

 

 

 

 

 

Esityksen jälkeen luovutimme päivällisteatterin edustajille hankkimamme imurin. Heidän ilmeensä olivat yllättyneitä kyseisen sähköllä toimivan esineen saapuessa näyttämölle. Esityksen yleisenä kommenttina oli, että se oli onnistunut ja hauska. tarinoissa oli useita poliiseja, erilaiseen autoiluun liittyviä asioita ja monenlaisia tarinoita. Lyhyesti sanottuna hienoja tarinoita.

Esityksen jälkeinen ilta jatkui Valveen pariskunnan luona,
jossa meitä odotti kolmen ruokalajien viritelmä, jonka me söimme hyvällä ruokahalulla. Samalla kävimme keskustelua stoorin tulevista esiintymisistä. Keskustelun lopputulos oli se, että tiedossa ei ole varmaan esiintymistä, vaan neuvottelun asteella on nastola sekä pyhätunturi. Saimme myös kutsun saapua mänttään, kun yleisössä ollut henkilö esitti meille tällaisen kutsun. Päädyimme siihen, että odotetaan asioiden ratkeamista suuntaan tai toiseen. eipäs aleta hötkyillä. kävimme myös keskustelua siitä, että voisiko stoorilla olla omat sivut facebookissa, mutta palataan tähän asiaan myöhemmin taikka aikaisemmin. tai jos tehdään niin, että jos joku ei tätä ehdotusta kannata, niin laittaako
hän sitten sellaisen viestin, josta tämä asia tulee selväksi.

Pieksämäen
esiintyjien puolesta

Jouko            Kuvatekstit Risto

Kristiinankaupunki 17.11.2012

Tarinoita vanhassa talossa

 

Jo kolmatta kertaa kokoonnumme Seijan ja Kallen luokse jälleennäkemisen riemussa virittäytymään esitykseen ja nauttimaan tämän pienen puukaupungin ainutlaatuisesta tunnelmasta.

 

Näkymä Kissanpiiskaajankujalle

 

 

 

 

 

Esityksemme näyttämönä on merenkulun historiaa henkivä Felenin talo aivan kaupungin keskustassa.

 

Ohjaajana on Jouko, joka kuvassa rauhalliseen tyyliinsä odottelee tarinankertojaa vieressään vielä tyhjänä olevaan kertojan tuoliin.

 

 

 

Ensimmäisen puoliajan näyttelijät Risto, Katri, Seija ja Liisa liikkuvana patsaana.  Taustalla muusikkoina Ritva ja Carola.

 

 

 

 

Toisen puoliajan näyttelijät Helena, Marjaana, Carola ja Ritva kuuntelevat korvat tarkkoina tarinankertojan tarinaa.  Ilmeistä päätellen tarina on hauska.

 

 

 

 

 

Liisa ja Seija hoitavat muusikon tärkeää tehtävää.

 

 

 

 

 

Liinat on saatu käyttöön.

 

 

 

 

 

 

 

Tässä mennään uimahallissa kohtuullisen lujaa!

 

 

 

Maria-Akatemia, Helsinki 20.10.2012

Syystarinoita sykkivän kaupungin keskellä

 

Tarinateatteriryhmämme oli tällä kertaa yhdeksän hengen vahvuinen, Katri ohjasi ja näytteljöinä/muusikkoina olivat Carola, Eva, Jouko, Liisa, Marita, Päivi, Risto ja Ritva.  Neljä näyttelijää oli samanaikaisesti lavalla ja kaksi katsomossa.

Kokoonpano poikkesi melko tavalla edellisestä esiintymisestä ja lauantaipäivä kuluikin aamusta lähtien iloisessa ja äänekkäässäkin tekniikoiden ja menettelytapojen mieliin palauttamisessa.

Hetken koittaessa olimme valmiit vastaanottamaan yleisön.

 

 

 

Carola ja Risto Maria-Akatemian avarassa aulassa jännittämässä yleisön saapumista.

 

 

 

 

 

 

 

Eva, Ritva ja Päivi ovat jo näyttämöllä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Katri valmiina ohjaamaan.

 

 

 

 

 

Paikalle saapui noin 20 henkeä, melkoinen osa heistä omia tuttaviamme tai perheenjäseniä.

Kun varsin pitkän lyhytekniikoilla lämmittelyn jälkeen päästiin tarinoihin, niistä nousikin esille elämän syviä tunteita, kuten pelko, häpeä ja ärtymys.  Ehkäpä nämä tummemmat sävyt kuuluivat syystarinoihin.

Esityksen jälkeen oli vapaata keskustelua ja moni yleisön joukosta tuntui olevan vaikuttunut tarinateatterin annista. Tarinoiden teemat koskettivat mieliä. Huomattavalle osalle tämä oli ensimmäinen tarinateatterikokemus.

Me stoorilaiset olimme tyytyväisiä toisiimme ja pääosin myös itseemme.  Innostus jatkaa sai jälleen uutta pontta!

 

 

Stoori Revontulikappelissa 11.8.2012

 PYHÄN TARINAT

Kairosmajan Revontulikappeli sijaitsee upealla paikalla Kultakeron ja Pyhäjärven välissä Pyhätunturilla Pelkosenniemen kunnassa.  Se muodosti hienot puitteet tarinateatteri-illalle, jonka yleisö pääosan koostui Kairosmajalla loma- ja talkooviikkoa viettävästä ryhmästä.

Matka Pyhätunturille on pitkä kenen tahansa stoorilaisen kotipaikkakunnalta. Siksipä ryhmän etujoukko, Marjaana, Juha ja Seija, saapui Puolukkaan jo keskiviikkona.  Tämä Riston perheen tunturimaja toimi tukikohtanamme.

Torstaipäivä olikin etujoukon retkipäivä, tutustuimme patikkameiningillä Isokuruun ja Puhänkasteenputoukseen ja -lampeen.  Auto otettiin sitten alle ja karautettiin Suvannon kylään kahville.  Tämä Kitisen mutkassa sijaitseva kylä säästyi ainoana Lapin sodan hävitykseltä.  Eikä unohdeta Andy McCoyn patsasta, jota kävimme moikkaamassa Pelkosenniemen keskustassa.

 

Illalla joukkoon liittyi Anu.

Torstaina ajettiin maisemahissillä Kultakeron huipulle, jossa nautittiin ravintola Tsokan vohvelit tarpeellisine lisukkeineen.  Tänne kokoontuivat myös loput ryhmämme jäsenet, Ritva ja Kai sekä Helena ja Matti.  Nyt päästiin tarinateatteritunnelmaan ja esitysryhmä muodostikin kokoontumisen kunniaksi patsaan Kultakeron huipulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vasemmalta Marjaana, Risto, Ritva, Seija, Anu ja Helena

Illan ohjelmassa oli Luosto Classic -musiikkijuhlan vaskikonsertti Aittakurussa. Tämä ainutlaatuinen lämpimässä ilta-auringossa kylpevä kurukonserttisali oli kokemus sinänsä.

Lauantaina aloitimme tositoimet ja siirryimme Revontulikappeliin.  Aamupäivällä virittelimme kehomme ja mielemme tarinateatterin tunnelmaan ja palautimme muistiin tarinateatteritekniikoita.  Iltapäivällä harjoittelimme tarinoita näyttämöllä. Tehtävien jako oli sama kuin illan esityksessä: Risto ohjasi, Anu, Helena, Marjaana ja Ritva olivat näyttämöllä ja Seija muusikkona.  Kun olimme näin minimikokoonpanossa, “roudarien” Juha, Kai ja Matti apu oli korvaamaton.  Heiltä saimme tarinat ja sen lisäksi tärkeitä vinkkejä näyttämöllepanosta.

Pienen Puolukassa vietetyn lepohetken jälkeen olimme valmiit ottamaan yleisön vastaan illan esitykseen. Revontulikappeliin kertyikin runsaat 50 henkeä, lieneekö tarinateatteriryhmämme ennätysyleisö! Lisäksi yleisö oli aktiivista ja innolla mukana.  Laskurin mukaan tehtiin 4 lyhytekniikkaa ja 7 tarinaa.  Tarinoista osa oli lämpöisiä ja hauskoja lapsuusmuistoja ja osa elämän vakavampaan puoleen liittyviä, mm. isä-poika -suhteen ja parisuhteen vaikeuksien kuvausta.  Tarinoita olisi riittänyt vielä enemmänkin, mutta varattu puolentoista tunnin aika tuli täyteen ja jouduimme lopettamaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onnistuneen esityksen kunniaksi voitiin hyvillä mielin Puolukassa kohottaa lasi kuohuvaa.  Yhteistyömme sujui todella hyvin, olisiko siihen vaikuttanut sekin, että kaikki olivat koko ajan mukana samassa roolissa.  Erityismaininnan ansaitsee Seija muusikkona, hän oli aktiivisesti mukana esityksissä ja toi musiikki- ja laulutehosteet mukaan improvisaatioihin aivan uudella, hienolla tavalla!

Tämä keikka loi uutta intoa ja yhteisöllisyyttä joukkoomme (voi sitä naurun määrää!) ja seuraavat esitykset ovat suunnitelmissa lokakuussa Helsingissä ja marraskuussa Kristiinankaupungissa.  Kairosmaja ottaa meidät mielellään taas ensi kesänä, siitä lähemmin, kun heidän lomaviikko-ohjelmansa on valmistunut.

Sunnuntaina oli jäähyväisten ja kotiinlähdön päivä.

 

Hyvinvoinnin monet ulottuvuudet

Ruskaviikot Pyhällä alkavat olla takanapäin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi sitten aloitin täällä pitkät patikat tavoitteena Kilimanjaro. Nyt olen niitä taas kokeillut jonkin verran epävarmoissa tunnelmissa. Polvileikkaus oli helmikuussa. Siitä toipuminen treenikuntoon ei vienyt viikkoja vaan kuukausia. Sen lisäksi elämään tuli muita asioita, jotka vaikuttivat ajankäyttöön ja antoivat syyn olla aloittamatta säännöllisiä patikkaretkiä.

Vaikuttaa siltä, että tavoite on hukassa. En olekaan enää vakuuttunut Kilimanjaron välttämättömyydestä. Voin silti nauttia liikkumisesta luonnossa ja saada siitä kehon ja mielen hyvinvointia. Toiminnan voi mitoittaa resurssien mukaan.

Ja sitten – voihan eläkeläismiehellä olla muutakin toimintaa kuin patikointi, sellaista toimintaa, joka pitää mielen virkeänä. Olen huomannut, että erilaiset ryhmät ovat tässä mielessä aivan ylivertaisia.

Yksi tällainen on moderni tanssi. Löysin sen keväällä 2010, kun Kaapelitehtaalla Helsingissä toimiva uuden tanssin keskus Zodiak haki eri ikäisiä tavallisia ihmisiä projektiinsa. Noin 30 hengen joukko harjoitteli kevään mittaan yleisöesityksen. Syntyi heino esitys ja sen ohella mahtava yhteisöllisyyden voima. Toinen produktio pienemmällä joukolla oli marraskuussa 2011 ja sitä seurasi kolmas viime keväänä. Kaikista näistä syntyi uusia ystäviä ja ne olivat kokemuksellisesti aivan huikeita. Sain uutta tuntumaa oman kehonkieleni mahdollisuuksiin ja siihen, miten itsetuntoa rakentavaa on olla näyttämöllä yleisön edessä.

Viimeisin Zodiakin näyttämöteos oli elokuussa, Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaan kuulunut Atlas Helsinki. Siinä ei tanssittu, vaan näyttämölle asteli 100 eri ammattien edustajaa “vaatimaan paikkaansa yhteiskunnassa”. Sadan ihmisen joukkovoima oli melkoinen ja viiden esityskerran jälkeen vei monta päivää laskeutua siitä hurmoksesta!

Saunakuru

Löysin uuden kuruseikkailun yllättäen aivan lähituntumasta.  Kun istuskelen tunturimajamme saunan terassilla ja katselen ylös Kultakeron rinteelle, siellä näkyy kallioseinämässä halkeama Tajukankaan yläpuolella.  Onhan se siellä aina ollut, mutta vasta tänä kesänä tuli mieleen tutustua siihen tarkemmin.  Toteutin tämän retken eilen, kun maaruska monin paikoin jo loisti kirkkaana.

Tämä Saunakuru sijaitsee laskettelukeskuksen Polarrinteen ja Pohjoisrinteen välimastossa, mutta on joka puolelta rakan ympäröimä eikä siten kovin helppopääsyinen.

Tutkimusmatka alkaa jo kovin tutuksi käyneellä kapuamisella Polarrinnettä ylös.  Silti on aina yhtä elämyksellistä huomata maiseman avartuvan joka kerta kun pysähtyy hengähtämään ja suuntaa katseensa alas tulosuuntaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kavuta ei nyt tarvitse aivan Kultakeron huipulle, vaan noin puoleenväliin.  Siinä on eräänlainen satula, notkelma kahden tunturinhuipun välissä. 

 

 

Luoteeseen päin avautuu laaja näköala kohti Luostoa.  Etualalla näkyy Pohjoisrinne. Vastakkaiseen suuntaan lähtee Saunakuru, ensin matalana uomana

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ja sitten vähitellen syvenevänä jyrkkäseinäisenä kuruna.

 

 

 

 

 

 

Kurun kivikkoisella pohjalla kasvaa pehmeää sammalta ja mustikanvarpuja.  Kallion vieressä aurinkoisessa paikassa mustikat ovat kypsyneet isoiksi ja makeiksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kurun laskeutuessa alaspäin ylhäältä virtaava vesi on muodostanut pieniä lampareita helminauhan lailla.  Niiden välissä on on rehevän kasvillisuuden peittämiä patomuodostelmia, joiden alta vesi virtaa alempaan lampareeseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 3 (aina ei ole vettä)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 4

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 5

Tässä vaiheessa, kun näkymä itään alkaa avautua, kasvavat lampareiden väliset putoukset niin korkeiksi, että pitää tarkkaan miettiä, mitä reittiä yrittää laskeutua alas.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 7

Tämä saavuttamiseksi ei auttanut muu kuin kiivetä rakkaa pitkin ylös kurun reunalle ja laskeutua sieltä takaisin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lampi 7 kurun reunalta katsottuna

 Tästä aukeaa näkymä myös etelään..

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ja pohjoiseen Soutajatunturille päin.                                                        

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pystysuorat seinämät ovat jylhät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihreä sammal on keväällä varmaan veden peitossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mustikoita täältä ei kukaan ole vaivautunut poimimaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on suoraan alapuolella Tajukangas, jossa järjestetään konsertteja ja muita ulkoilmatapahtumia. Siellä myös jouluaattona julistetaan joulurauha Pyhätunturille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pudotus Tajukankaalle on niin jyrkkä, että katson parhaaksi laskeutua alas kurun sivuitse Kultakeron itärinnettä.  Se ei tässä kohtaa ole hajonnut rakaksi, vaan muodostuu pystysuorista kallionseinämistä, jotka ovat epäsäännöllisesti halkeilleet.  Niin on muodostunut sammaleen ja varvikon peittämiä kulkureittejä, jotka tosin joskus päättyvät kohtisuoraan korkeaan pudotukseen.  Silloin ei auta muu kuin kääntyä takaisin ja etsiä toinen reitti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olipa hauska kalliokiipeilykokemus tämä viimeinen etappi.  Tosin sai olla tarkkana, mihin astui, niin kuin koko matkan ajan kurua alas laskeutuessa.  Kaikki sujui kuitenkin hyvin, reisissä kyllä tuntui kiipeily, joten kyllä sauna maistui retken jälkeen.  Siellä saunan terassilla vilvoitellessa oli sitten mukava katsella Saunakurua, että tulipahan tuokin valloitetuksi!

 

 

 

 

 

 

Kuorinkikuru

Edellisestä Lapin lumo -kirjoituksestani on päässyt kokonainen vuosi vierähtämään.  Nyt olen erityisen iloinen, että pystyin jälleen tekemään pitkän kävelyreissun  tunturissa!

Alku oli tuttua reittiä Isokurun läpi Karhunjuomalammelle.  Lomakauden alku näkyi siinä, että monia lapsiperheitä oli myös liikkeellä.  Laavulla päiväkahvit termoksesta ja sitten matka jatkui länteen Annikinlammelle. Aurinko paistoi ja oli mitä loistavin patikointisää.

Eipä silti, olen viime päivinä sateessakin pienempiä retkiä tehnyt, ei vain kannata mennä kivikoille eikä pitkospuille liukastumisvaaran vuoksi.  Räntäsade ei sentään tänne yltänyt, mutta Saariselällä oli satanut tunturissa oikein lunta.

Seuraava kuvakertomus keskittyy tuolle parin kilometrin paluumatkalle Annikinlammelta Karhunjuomalammelle.

Retken lähtöpiste

Tässä etualalla näkyvällä louhikkoisella kallionnyppylällä istuskelin aluksi ja katselin edessä olevaa Noitakunturin rinnettä.  Siinä alhaalla, Kuorinkikurun alkupäässä, lepäilee Annikinlampi.

Viime vuonna näin kurun yllä kaartelevan piekanapariskunnan ja niitä lintuja koetin nytkin tähystää. Ei vain näkynyt, vaikka olin lukenut, että ne pitävät samaa pesää vuodesta toiseen.  Missä lienevät!

Kuvassa näkyvä Annikinlammen edessä oleva tasainen pehmeä maasto houkutteli ja päätin laskeutua sinne ja kiivetä sitten vastakkaista jyrkkää rinnettä ylös Kuorinkikurun pohjoispuolella olevalle harjulle.  Laskeutuminen rakkaa pitkin oli hankalaa ja sain muistutella itselleni, että katsopa nyt tarkkaan mihin astut.

Ylös harjulle

Ylös harjulle kiipeäminen olikin sitten palkitsevaa.  Siellä ylhäällä ja kurun jyrkällä pohjoisrinteellä avautui oikea käkkärämäntyjen ihmemaa. 

 

 

 

 

Käkkärämänty 

Missään muualla en ole nähnyt näin paljon mitä eriskummallisiin asentoihin kasvaneita ikimäntyjä.

 

 Kuvassa taustalla häämöttää Noitakunturin jyrkkä kalliorinne.

 

 

 

 

 Kelokäkkärä

 

Puut näyttäytyvät elinkaarensa eri vaiheissa.

 

 

 

 

 

 Kuusi

 

 

 Jokin kuusikin yrittää sinnitellä joukossa.

 

 

 

 

 

 

Uusi kasvu

 

 Uutta kasvua ja Noitatunturin rinne.

 

 

 

 

 Vanha käkkärä

 

 Mitenkähän monta sataa vuotta tämäkin puuvanhus on kasvatellut kierteitään.

 

 

 

 Kasvun ihme

 

 

 Elinvoimaa riittää.

 

 

 

 

Näkymä pohjoiseen

 

 

Kapealta ja korkealta harjulta avautuu laaja näkymä pohjoiseen. 

 

 

 

 

 Kuorinkikuru madaltuu

 Kuorinkikuru alkaa tässä vaiheessa madaltua ja taustalla näkyy Kultakero linkkimastoineen. Sen edessä näkyy Ukonhattu ja niiden välissä Isokuru.

 

 

 

 Maakuusi

 

 

 Tämä kuusi on päättänyt alkaa kasvattaa oksiaan maata pitkin, kun vieressä oleva ikimänty estää kasvun ylöspäin.

 

 

 

 

 

 Lunta

 

Kurun pohjalla on vähän lunta vielä kesäkuun lopulla.

 

 

 

 

Kiertotie

 

Tähän asti jyrkänteen reunaa on ollut hyvä kävellä, maasto on tasaista ja pehmeää.  Kurun madaltuessa se muuttuu louhikkoiseksi ja kulkija joutuu laskeutumaan alas harjun loivaa pohjoisrinnettä.

 

 

 

 

 

Karhunjuomalammelle tultaessa Kuorinkikuru on häipynyt tällaiseksi rehevän kasvillisuuden notkelmaksi. Tein aikamoisen kierroksen loppupään rakka-alueen ympäri.  Siihen sisäpuolelle jäi alue, johon voisi seuraavalla kerralla lähemmin tutustua.

 

 

 

 

Tässä retken päätepiste Karhunjuomalampi, jonka taukotulilla oli mukava syödä loput eväät.

Olipa antoisa retki ja nimenomaan sen ansiosta, että sain päähäni poiketa seikkailemaan merkityltä reitiltä.

 

Kuusi tuntia luonnossa; kävelyä, kiipeämistä, mutta myös paljon istuskelua, ihmettelyä, valokuvaamista, kiikaroimista ja oman mielen sisällön tutkimista.